Pommerin sota 1757-1762

 

  

                                    Alexander Kotzebuen maalaus Kiinersdorfin taistelusta (1848)

Pommerin sota 1757-1762 

Esivanhemmissani on monia ruotusotamiehiä. Heistä mielenkiintoinen tuttavuus on löytämäni isoisäni äidinisän äidinisä. Christian Philip Catovius (Catowi) ja lopuksi Cato muotoon. Hänen vanhemmista ei ole tietoa, perimätiedon mukaan hän olisi syntynyt Pommerissa 16.12.1735 sotilasperheeseen.  Christian Philip Catovius pestautui Turun Henkirakuunarykmenttiin 23-vuotiaana vuonna 1757. Christian osallistui samana vuonna alkaneeseen Pommerin sotaan (1757-1762), jossa Ruotsi koetti valloittaa menettämiään alueita takaisin. Henkirakuunarykmentistä komennettiin Pommerin sotaan 500 parasta rakuunaa vuonna 1757. Takaisin rakuunat palasivat paljon pienempänä joukkona, talvileiri ja sairaudet olivat tehneet tehtävänsä, tervavedestä ja keripukkimehusta huolimatta.

Christian Philip Catovius siirtyy Vaasaan sijoitetun Pohjanmaan Jalkaväkirykmentin ensimmäisen majurin komppaniaan ja saa virkatalokseen Isonkyrön Orismalan kylän Kannaston talon, jonne perhe muuttaa vuonna 1772. Samassa yhteydessä nimi normalisoituu muotoon Cathovius. Cathovius oli komennuksella Suomenlinnassa vuosina 1772, 1777 ja 1788 sekä Tampereen kaupungissa v. 1781. Hän osallistui Kustaa III sotaan vuosina 1788 – 90, ylennettiin kersantiksi v. 1776, vääpeliksi v.1784 ja vänrikiksi v.1789. Kannaston lippumiehen virkatalon haltijana Christian mainitaan vv. 1772 - 1789.1 Catoviuksen perheen esikoinen, Turussa syntynyt isän nimikaima Christian Henrik antautuu isänsä tavoin sotilasuralle, muuttaen Laihian Miettylässä sijaitsevaan Pohdon virkataloon vuonna 1785, kersantin vakanssilla. Muuton seurauksena poika Christianin lisänimi lyhenee muotoon Cato. Poika Christian Henrik kuolee kuitenkin jo 6.12.1788. Christian Henrik Caton kuollessa käytiin jälleen sotaa. Suomen armeija oli saanut liikekannallepanomääräyksen, joka annettiin toukokuun lopulla 1788. Sota päättyi v. 1790 ja oli Venäjän vastaisen revansistisen hattupolitiikan jatke”.2 Poika Christianin kuoltua muuttaa koko perhe samaan Pohdon virkataloon vuonna 1790 ja samassa yhteydessä heidänkin lisänimensä muuttuu muotoon Cato.

Vuosina 1755-1763 käytiin Ranskan ja Englannin välillä ns. suuri siirtomaasota - kaikkien aikojen ensimmäinen maailmansota. Ruotsi-Suomea johti tuohon aikaan hattupuolue, joka halusi palauttaa valtakunnalle vuosisadan alkupuolella menetetyn suurvalta-aseman. Niinpä, kansan enemmistön vastustuksesta huolimatta, hatut solmivat valtioliittoja niin, että Ruotsi pian oli mukana kansainvälisessä kriisissä - samalla puolella Ranskan, Itävallan ja Venäjän kanssa Englantia ja sen pääliittolaista Preussia vastaan. Preussin vastustajaksi Ruotsin vei hattujen halu nöyryyttää kuningatartaan Lovisa Ulrikaa, joka oli Preussin kuninkaan sisar. Koska päätavoitteena oli saada takaisin Preussille v.1720 menetetty Pommerin alue, tapahtumasarjaa kutsutaan yleensä Pommerin sodaksi. 

Pommerin sotaan lähetettiin Suomesta kaikkiaan 2600 miestä, jotka koottiin Turun, Uudenmaan ja Pohjanmaan jalkaväkirykmenteistä. Christian Philip Catovius meni muiden mukana Turkuun, josta armeija laivattiin 12 aluksella halki Itämeren Stralsundiin.  Monien mielestä sotaretki tuntui täysin järjettömältä. Mitä merkitystä oli sillä, omistiko pienen Itämeren maakunnan Ruotsi vai Preussi? Kun lisäksi kuulat eivät sopineet kivääreihin, miekat olivat ruosteen haurastuttamia ja telttoja, takkeja ym. varusteita oli niukasti, sotainto karisi miehistö jo retken alkumetreillä. 

Perillä vaikeudet jatkuivat, koska ruuasta oli puutetta - toisinaan tarjolla oli vain jäätynyttä leipää ja pilaantunutta lihaa - makasi talvella 1758 kolmasosa miehistö sairasvuoteella eikä tilanne seuraavanakaan vuonna ollut yhtään parempi. Ajan sodankäynnille tyypillistä oli, että nälkä, kylmyys ja taudit kaatoivat miehiä enemmän kuin vihollisen kuulat. Kärsittyään murskatappion Preussille Rossbachissa Ruotsi-Suomen armeijan oli peräännyttävä nopeasti Rugenin saarelle, missä turvaa toivat vain jäähän avatut railot. Alkuperäinen tavoite jäi siis saavuttamatta. 

Sotaan osallistui suuri joukko miehiä

Ruotsi kuljetti Pommerin sotaan noin 24725 miestä, joukossa oli useita suomalaisiakin joukko-osastoja, kuten Pohjanmaan, Turun läänin ja Uudenmaan läänin rykmentit. Rykmentin komentaja kenraaliluutnantti Aminoff jäi kotiin ja Pommerin komennuksen päälliköksi komennettiin ev-luutn. Engelbr. Krabbe.

Pohjanmaan rykmentin miesvahvuus oli 1200, josta 900 oli lähetettävä sotaan. Kotiin jätettiin Kajaanin komppania kokonaisuudessa ja muista joukoista muutamia. Lohtajan komppaniasta tuli vahvistusta seuraaviin, Henki-, Ev, ltn. Majurin, Ilmolan, Närpiön sekä Pyhäjoen komppanioihin. Pohjanmaan rykmentti oli parhaiten varustettu vaatetukselta. Kaikki oli uutta, paitsi kapat, jotka olivat kuluneita. Mutta, pitkään ei rykmentti ennättänyt olla kun alkoi kuulua valitusta vaatetuksen kehnoudesta. Rykmenttiä seurasi komentaja eversti Wilhelm Carpelan. Suomesta komennettiin Pommerin sotaan 2600 miestä joka oli enemmän kuin kolmas osa koko maan ruotujakolaisesta jalkaväestä. Upseeriston lukumäärä oli 80 ja alipäällystö ja rummunlyöjät olivat yhteensä 150. Miehistön keski-ikä oli 32,7 vuotta joten komennusjoukko oli parhaassa iässä. mukana oli myös 40 vuotiaita ja jopa joku 50 vuotta täyttänyt. Turun rykmentti lähti elokuun 27 päivä ja saapui Stralsundiin syyskuun 9 päivä. Uudenmaan rykmentti lienee lähteneen Helsingistä koska oli sotakentällä samoihin aikoihin. Pohjanmaan rykmentti saapui Pommeriin hieman myöhemmin syyskuun puolivälissä tai jälkipuoliskolla, koska se vielä syyskuun alkupäivinä oli Suomessa ja sen matka Vaasasta ja Pietarsaaresta oli paljon pidempi kuin Uudenmaan rykmentillä.

Ruotsin armeijassa Pommerissa oli v. 1757 jalkaväkeä 16954, ratsuväkeä 4040 ja tykistöä 1131, yhteensä 22125 miestä. Armeijan varustukset olivat kaukana ensiluokkaisuudesta. Kiväärit olivat valmistettu huolimattomasti, kaikki eivät toimineet, niissä oli monenlaisia virheellisyyksiä. Sotakollegion hankkimat luotivarastot olivat suurimmaksi osaksi kelpaamattomia, sillä luodit olivat valettu suurimmaksi osaksi vanhemman malliseen aseeseen. Muutoinkin varustuksesta valitettiin, että sukat ja kengät olivat kelpaamattomia. Lääkäriin ei päässyt koko armeijan olo aikana koska niitä ei ollut, ja välskäreitäkin oli vähän.  Armeijan otti vastaan kenraaliluutnantti V. Lantingshausen, joka sai ottaa joukot vastaan, hänellä oli suuri järjestelijän kyky. Kohta kun joukot alkoivat saapua Pommeriin tuli myös Tukholmasta käsky aloittaa sotatoimet. Kun Lantingshausen, syyskuun alkupuolella alkoi lähteä liikkeelle, täytyi hänen luovuttaa ylipäällikyys virassa vanhimmalle kenraaliluutnantti Hamiltonille, joka nyt oli saapunut paikalle. Ruotsin Pommerilla oli joka taholla luonnolliset rajat: pohjoisessa meri, etelässä Preene-joki, lännessä Trebel- ja Recknitz-virrat ja idässä oderin läntinen suuhaara, Preene. Näillä rajoilla preussilaisilla oli linnoitettuna kaupungit Demmin ja Anklam Preenen varrella sekä Usedomin saaren luoteiskärjessä oleva Peenemunde. Joukkoja oli Preussilaisilla Pommerissa kaikkiaan 9700, joista kuitenkin pari pataljoonaa oli sijoitettu Hinterpommeriin. Ruotsalaisilla sotapäälliköillä oli muistissa pelko, mikä kohtalosta mikä koski Pikkuvihan sotapäälliköitä kun menettivät päänsä epäonnistuessaan. Siksi sotatoimia käytiin varovaisesti, eikä suurempia taisteluja syntynyt. Useissa pikkukahakoissa, joihin varovaisuudesta huolimatta kuitenkin jouduttiin, oli suomalaisilla joukko-osastoilla tilaisuus kunnostautua. Tällaisia kahakoita olivat Wellinin, Swinemunden, Wrangelburgin, Clempenowin ja Neu Kohlenin taistelut. Sodan kahtena viimeisenä vuotena oli joukkojen ylipäällikkö, komentaja, kenraaliluutnantti Augustin Edrensvärd joka tunnetaan Suomenlinnan rakentajana. Seitsemän vuotta kamppailtuaan väsyivät vihdoin liittolaiset sotaan ja tekivät rauhan. Rauhassa he eivät mitään voittaneet vaan olivat pakotettuja jättämään Preussin koskemattomaksi. Tältä sotareissulta ainakin Ehrensvärd teki arvokkaita huomioita siihen nähden, miten erinäiset Suomenlinnassa parhaillaan rakenteilla olleet sotalaivat oli aseistettava. Sodasta kotiinpaluuna suomalaiset soturit toivat innokkaasti maahamme perunaa, joka siihen aikaan oli vielä tuiki tuntematonta hyvyyttä. 

Vastoinkäymisten vuoksi Ruotsi alkoi tähyillä rauhan mahdollisuuksia. Toukokuussa 1762 rauhansopimus allekirjoitettiin Hampurissa, mutta rajat jäivät ennalleen! Sota oli maksanut arviolta 1500-2000 miehen hengen ja 62 miljoonaa hopeataalaria. Sodassa toiminut Oboisti, Christian Philip Catowii sitten Catovius, lopuksi Cato Vuoden 1768 tienoilla vuonna 1735 syntynyt ja perheellinen Turussa Elisabeth Pettersdotter kanssa, joka oli syntynyt 9.5.1733. Perhe kuului Turun ruotsalaiseen seurakuntaan ja perheeseen syntyy ensimmäiset lapset Turussa ja loput Pohjanmaalla Isossakyrössä. Christian Philipin ja hänen vaimonsa Elisabeth Petterintyttären vanhemmat eivät ole selvinneet

Perhe Turussa ja Pohjanmaalla

Kun Pommerin sota loppui 1762 ilmaantuu Catoviuksen pariskunta Turun ruotsalaisen seurakunnan rippikirjasivulle Hautboisten Herr,  Christoper Catowii joka jo seuraavassa rippikirjan sivulla on Christian Catovius nimellä. Syntyperä tai hänen vanhempien on täytynyt olla tavallista varkkaampia koska poika kouluttautui. Hänen vaimon Elisabeth Petterdotter syntyperästä ei liioin ole tietoa. Eikä vihkimäaika ja paikka ole selvillä. Pariskunta palasi Pommerin sodasta Turkuun ja ovat todennäköisesti vihitty sotilasuran aikana ehkä Pommerissa. 

Ensimmäinen kirjaus rippikirjaan merkitty lapsi syntyi Christian Henrik  28.10.1762 Turku, joka kuoli sodassa 6.12.1788 Laihia. Hhänen kummeiksi on merkitty: hautboisten Olof Spondahl, Captitain Pyysina, Fältwäbel Spåndahl, apteekkari nuorimies hra Fredrik Pasorsf. Hautboisten Spondahls vaimo Elisabeth, rouva Stiina Hjelm, Landhan. maj. Olof Eström, Magdalena Elisabeth Marzovitz ja Mary Elisabeth Wolf. 

Toinen lapsi Johan Fredric syntyi 25.11.1763 Turku ja kuoli siellä 6.12.1764. Hänen kummeina ovat: fyrman Jacob ???ens, hautboisten Erik Södeberg, lappman Herman Anvilla, Stephan Moberg, mannen Alopps Sviman, Margareta Nora berg, hautboisten Sven Pauls Svinror, Anna Elisabeth Istaman, ??? ??? Istaman, Maria Margareta Moberg 

Kolmas lapsi, Christina Elisabeth syntyi 10.2.1765 ja kuoli 16.10.1765 Turussa. Kummit ovat: Langmfinman Mauritz Hans Gotfrid Richter, Gvingbmnmannen Zacharias Halling, hautboisten Batrikhars Weitz, Gullmanbatmannen Daniel Halls rouva Chatarina Köning, arkitehti Schrörberg bränna ja Cataharina Soltikov, landhandlen  Jacob Collind, Länssfry Margaretha Öhman. Jöns Monseliuj, Adjuninka Alexanderi, Kirkon Aleksanderi Somonlly ja rouva Anna Christina  Sharin, kapteeni Frisk ja rouva Bärta Sorman, hautpoisten Wengell Zaulj lärn ja rouva Anna Elisabeth, 

Neljäs lapsi, Anders syntyi 17.10.1766 ja kuoli lapsena Turussa. Kummit ovat: ??? Petter Nordqvist, ??? Erns Wilhelm Bolsras, Haupmann Olof Öhman, ??? Samuel Richten ja rouva Maria Sophia Eklund, Lamppmundman Bollfrases ja rouva Anna Margaretha Erngran, korphuruman Heinric Arpilaneem ja rouva Anna Båse. 

Viides lapsi, Margareta Elisabeth syntyi 9.10.1769 Turku ja kuoli 27.2.1843 Laihia. Kummit ovat: ??? Johan Dahlgren ja rouva, Furman Carl August Winric Koppi,  ??? Maria Eleonora Gulling, bagaren  Öhmans ja rouva Elisabeth Limberg, ??? Eklung ja rouva Anna Brita Lind

Kuudes lapsi, Christina Shofia syntyi 26.5.1771 Turku kuoli 19.12.1830 Ylihärmä. Kummit ovat: ??? Carl Somsell, Aprintg Anders Fraposti, rouva Brita Forman, kapitain Frisk, hautboisten  Wengell Zalulj rouva Anna Elisabeth

Seitsemäs lapsi, Gustav syntyi 14.1.1773 Isokyrö, k. 7.4.1775 Isokyrö. Kummit ovat:

Kahdeksas lapsi, Catharina Helena syntyi 28.7.1775 Isokyrö kuoli 30.7.1775 Isokyrö. kummit ovat. 

Yhdeksäs lapsi Catharina Carlotta syntyi 2.11.1777 Isokyrö, kuoli 18.9.1832 laihia

Historiantutkimuksessa Pommerin sotaretkeä pidetään hyödyllisenä siksi, että sen myötä peruna yleistyi Suomessa. Vaikka 'pomiaa, potaattia tai maaomenaa', kuten uutuutta tuolloin kutsuttiin, oli vähäisessä määrin viljelty esimerkiksi ruukkiyhteisöissä jo 1720-luvulta lähtien, ruokapöydän pääantimeksi se levisi vasta Pommerin-soturien repuissaan tuomien tuliaismukuloiden myötä - kunhan ensin oli opittu, että perunan maukkain sato kasvaa maassa, ei vihreinä pallukoina latvuksissa! 

          Suomenlinnan telakka rakennusvaiheessaan vuonna 1782.

                                                (Sveaborgs) Wikibedia